Kempeleen Lentopallo isännöi SM-välierien D-lohkoa. Vastustajina olivat isäntien lisäksi Keimolan Kaiku ja Laihian Lujan Jebout. Matka turnaukseen alkoi jo perjantaina Turun rautatieasemalta, suuntana Oulu. Junanvaihdon ja Pendolino-kyydin jälkeen Oulusta siirryimme taksikyydillä yöpymään Kempeleelle Pohjan Kievariin. Aamiaisen jälkeen siirryimme järjestäjien avustuksella pelipaikalle Linnakangastalon koululle.
Turnaus alkoi joukkue-esittelyllä ja Maamme-laululla.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Keimolan Kaiku. Poikien hyvistä yksittäisistä onnistumisista ja hyvästä tsemppaamisesta huolimatta KeiKa voitti pelin 2-0. Toinen peli oli Laihian Lujan Jebouttia vastaan. Ottelun ensimmäinen erä alkoi tasaisti, mutta hieman ennen puolta väliä Jebout karkasi ja vei erän selvästi 13-25. Toisessa erässä peli kääntyi täydellisesti. Pojat voittivat erän samoin lukemin 25-13. Sama meno jatkui kolmannessakin erässä ja vaikka Jebout ottikin loppukirin, voitto Loimulle kirjattiin selvin lukemin 15-11. Kolmannessa pelissä KempeLettä vastaan MikkoEskot olivat alusta lähtien vastaantulijoita ja KempeLe voittikin ottelut selvästi 2-0.
Seuraavassa turnauksessa Salossa 23.4. MikkoEskot pelaavat sijoista 13-16. Vastaan asettuvat Sodankylän Tähti-volley, Rikalavolley Salosta ja Maskun Katajan Tervaportti.
Loimu ME - KeiKa CP 0-2 (14-25,13-25)
Jebout - Loimu ME 1-2 (25-13,13-25,11-15)
KempeLe1 - Loimu ME 2-0 (25-10,25-13)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti